HISTORIIKKI

Kerhon alkutaipaleita

Kerhon toiminta on ilmeisesti alkanut matemaattisten aineiden opettajien kerääntyessä keskustelemaan ajankohtaisista asioista koulutyön lomassa. Virallisesti läntisen Satakunnan kerho syntyi kahden kokouksen tietä. Porissa 22.10.1938 pidetyn neuvottelukokouksen jälkeen kokoonnuttiin 14 hengen voimin varsinaiseen perustavaan kokoukseen 18.2.1939. Mukana oli Porin, Rauman, Kokemäen, Tyrvään, Lauttakylän, Lavian ja Merikarvian koulujen opettajia. Kerhomestariksi valittiin lehtori Jorma Särkkä, joka sai kokousohjelmien suunnitteluun apua mm. lehtoreilta Y. Kerkkänen ja A. Mustala. Kerhon perustajajäsenistä rehtorit Viljo Heinonen ja Jorma Särkkä toimivat ilmeisesti vuorotellen puheenjohtajina, vakinaista sihteeriä ei tuolloin ollut. Tärkein kokoontumissyy oli kevään ylioppilaskirjoituksiin liittyvä pistekokous, jossa pohdittiin oppilaiden suorituksia ja annettiin toisinaan myös tiukkaa palautetta ylioppilastutkintolautakunnalle tehtävien sopivuudesta.

Kerho toimi valtakunnallisten kesäpäivien isäntänä 6.- 9.8.1958. Kerhon kokoontumiset tapahtuivat 60-luvulla sunnuntaisin, sillä kouluviikko oli kuusipäiväinen. Näissä kokoontumisissa keskusteltiin ajankohtaisista asioista, mutta niissä ei pidetty pöytäkirjaa. Vuosina 1972-78 kerhon puheenjohtajana toimi lehtori Esko Haronen. Puheenjohtajan apuna toimi sihteeri ja talkooväkeä tarpeen mukaan. 70-luvulla pohdittiin opetusasioiden lisäksi myös edunvalvonta-asioita peruskouluun siirryttäessä. Kerhon palavereissa pidettiin esitelmiä ajankohtaisista aiheista ja jäsenet tekivät myös tutustumiskäyntejä läheisiin teollisuuslaitoksiin. Kerhon jäsenistä koottu työryhmä laati myös MAOL:n toimeksiannosta matemaattisten aineiden opettajien toimenkuvan kartoituksen. Valtakunnalliset kesäpäivät pidettiin 4.- 6.6. 1976 Porin Yyterissä. Yli 230 aktiivia tutustui porilaiseen teollisuuteen sekä kuunteli asiantuntijaluentoja, ja 110 perheenjäsentä sai nauttia Porin seudun nähtävyyksistä.

MAOL ry Satakunnan kerho

Kerhosta käytettiin 70-luvun pöytäkirjoissa nimeä Porin matemaattisten aineiden opettajien kerho. Keväästä 1978 kerho on toiminut MAOL ry Satakunnan kerhon nimellä. Uusien sääntöjen mukaan kerhon hallitukseen kuului puheenjohtaja sekä neljä jäsentä. 70-luvun lopulla jäseniä oli noin 90. Kerhon muistiinpanoista löytyy lähes vuosittain ylioppilastutkintolautakunnalle lähteneitä kritiikkikirjeitä; joskus kiitostakin tehtävistä, mutta useimmiten huomautuksia. Kansainvälisiäkin yhteyksiä luotiin. Hiihtolomalla 1981  20 kerholaista vieraili Uumajassa ORIGOn (Umeå föreningen för naturvetenskaplig undervisning) vieraana tutustuen kouluoloihin lahden toisella puolella. Huolenkin aiheita oli: fysiikan ja kemian tuntimäärän vähentäminen yläasteella, lukion uusi opetussuunnitelma sekä tasokurssien poistaminen tuntikehysjärjestelmän myötä vaikuttivat opetustyöhön sekä tuloksiin. Rauman seudulle perustettiin vuonna 1982 oma kerho, joka ensimmäiseksi järjesti valtakunnalliset talvipäivät.  Tästä huolimatta myös Satakunnan  kerhon jäsenmäärä kasvoi 80-luvun alkupuolella voimakkaasti.

MAOL-Satakunta ry

Kerho rekisteröitiin 30.1.1985 nimellä MAOL - Satakunta ry ja tällöin myös hyväksyttiin uudet säännöt. Kerho on Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry:n jäsen, ja tarkoituksena on yhdessä liiton kanssa työskennellä matemaattisten aineiden opetuksen kehittämiseksi. Uusien sääntöjen mukaan kerhon hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja kuusi jäsentä. Kun MAOL:n 50-vuotisjuhlia vuonna 1985 juhlittiin, oli kerholla jäseniä jo 150. Juhlavuonna kerho järjesti näyttelyn Koulumatematiikasta, yleisöluennon piti lehtori Jukka O. Mattila aiheena Matematiikan kauneus luonnossa ja paneelissa keskusteltiin "Vanhemmat kysyvät - kouluväki vastaa!". Iltajuhlaa vietettiin Rauman kerhon kanssa Hakkiluodossa  Porissa. 

Juhlia ja valtakunnallisia koulutustapahtumia

Kerho sai tehtäväkseen järjestää valtakunnalliset MAOL:n talvipäivät  24. - 26.1.1992. Teema "Koulu ja teollisuus 1990-luvulla" innosti 370 MAOL:laista saapumaan koulutukseen "PORI TORILL JA VÄHÄ OHI". Uusia koulukohtaisia opetussuunnitelmia käsittelevä koulutuspäivä Länsi-Suomen alueen MAOL:laisille järjestettiin 26.1.1995 Porissa. Osallistujia oli 130. Näissä tapahtumissa kerholla oli järjestelyvastuu, koulutusohjelmasta vastasi liiton koulutusvaliokunta sekä kerhon projektiryhmä.

Marraskuussa 1995 järjestettiin MAOL 60-vuotisjuhlien kunniaksi Koulumatematiikka 95-näyttely Porin kaupunginkirjastossa ja avajaisten yhteydessä luento- ja keskustelutilaisuus  " Koulumatematiikka - laskuoppia ja rutiinia vaiko ajattelun kehittämistä? Viekö laskin laskutaidon vai onko se hyvä palvelija? " Iltajuhlaa juhlittiin yhdessä Rauman kerhon kanssa Aarnkarissa Raumalla

Maaliskuussa 1999 kerho vietti 60 v-juhlia järjestämällä 8.-19.3.1999 Porin kaupunginkirjastossa näyttelyn "Matemaattisten aineiden opetusta 30-luvulta euroaikaan". Näyttelyn avajaisten yhteydessä oli kaikille avoin luentotilaisuus ravintola Liisanpuiston auditoriossa, missä professori Jarmo Torsti Turun yliopiston avaruustutkimuslaboratoriosta luennoi suomalaisesta avaruustutkimuksesta aiheena "Aurinkoluotain Soho ja uusi kansainvälinen avaruusasema Alpha". Vielä juhlittiin 12.3.1999 ravintola Liisanpuistossa, jossa mm. kunniapuheenjohtaja Esko Haronen muisteli kerhon alkutaipaleita ja rehtori Pekka Savioja testasi osallistujien taitoja tunnistaa matemaattisia tehtäviä vuosien varrelta.

Valtakunnallinen Kemia tänään-tapahtuma kokosi 100 innostunutta kemian opettajaa 12.-13.9.2003 Poriin luennoille, teollisuusvierailuille ja työpajoihin. Tapahtuman yhteydessä esiteltiin Kemianteollisuus ry:n ja Opetushallituksen toteuttama Kemia.net-verkkopalvelukokonaisuus ja julkistettiin MAOL ry:n laatima Turvallinen työskentely koululaboratoriossa-opas.

Kerhon 70-vuotista taivalta juhlittiin 27.2. 2009 Porin ammattiopiston tiloissa. Juhlapuheen piti  MAOL ry:n aiempi puheenjohtaja Jukka O. Mattila ja tervehdyksen esittivät myös MAOL:n puheenjohtaja Irma Iho ja Teknologiateollisuus ry:n koulu-yritysyhteistyön asiantuntija Pirkko Pitkäpaasi. Entiset puheenjohtajat muistelivat omia hallitusaikojaan ja kerhon tehtäviä aktiivisesti hoitaneita palkittiin ansiomerkein. Rauman kerhokin muisti emokerhoaan. Tilaisuuden lopuksi katseltiin vanhoja valokuvia kerhon toiminnasta yli 30 vuoden ajalta.

Kerho sai oikeuden järjestää syyskoulutuspäivät 5.-7.10.2012. Innokas projektiryhmä aloitti suunnittelutyön teemalla "Porin sykkeessä" keväällä 2011. Luennoissa ja työpajoissa näkyi paikallisuus ja ajankohtaisuus ydinpolttoaineen loppusijoituksesta maailmanloppuun. Ennusteiden mukaan maailmanlopun piti tulla vuonna 2012. Koulutustilana toimi WinNova, ent. "Porin kauppaoppilaitos". Koulutuspäivät avasi MAOL:n puheenjohtaja Irma Iho ja avajaisluennon piti TT Jari Multisilta Verkon videopalveluiden käytöstä oppimisessa ja opetuksessa. Kutsuvierastilaisuus oli kaupungintalolla. Kerholaisten monipuolisuus näkyi myös Porin Suomalaisella klubilla iltajuhlassa, esiintyjänä oli mm. paikallisista opettajista koostuva bändi. Koulutuspäivät loppuivat Rosenlew-museon vierailuun, johon osallistui kiitettävästi väkeä. Muutenkin osallistujamäärä oli hyvä, nelisen sataa ja näytteilleasettajia oli runsaasti.

Oppilastoimintaa

Ulla Tuomisen säätiön ja kerhon yhteistyö käynnistyi vuonna 1997. Tekniikan alan tutkimusta ja opiskelua mittavasti tukeva säätiö myöntää apurahoja myös Satakunnan lukioiden fysiikan ja matematiikan opinnoissa menestyneille abiturienteille. Tiedotus lukioiden fysiikan ja matematiikan opettajille sekä apurahojen haku tapahtuvat kerhon kautta. Alussa mukana olivat vain Porin lukiot. Seuraavina vuosina stipendien määrä kasvoi ja mukaan tulivat ensin Porin naapurikunnat, sitten kaikki kerhon alueen lukiot ja myös Rauman kerhon alueen lukiot.

Päässälaskukilpailu Porin peruskoulujen kahdeksasluokkalaisille pidettiin ensimmäisen kerran v. 2003  yhteistyössä  Metalliteollisuuden Keskusliiton ja teollisuuslaitosten kanssa. Kilpailu laajeni vuosittain, v. 2004 Porin naapurikuntiin ja seuraavana vuonna koko kerhon alueelle. Rauman kerho tuli v. 2006 mukaan. Kerhojen työryhmät tekevät tehtävät, alkukilpailut pidetään kouluilla ja koulujen parhaat kutsutaan finaaleihin Poriin ja Raumalle. Teknologiateollisuus ry. on mukana järjestelyissä ja palkintojen hankinnoissa yhdessä teollisuuslaitosten kanssa. Alkukilpailuissa on mukana noin 2500 peruskoulun kahdeksasluokkalaista ja finaaleissa noin 80 päässälaskijaa.

Kerhon rooli jäsenistön tukena

Kerhon toiminta-ajatukseksi on muotoutunut jäsenistön innostaminen ja ammattitaidon kehittäminen. Kerho on järjestänyt mm. ensiapukurssin, kemian ja fysiikan työkursseja, laskinkoulutuksia, teollisuusvierailuja sekä lähiseudulle että kauemmas, ekskursioita yliopistoihin sekä muihin oppilaitoksiin sekä Olkiluodon ydinvoimalaan ja ydinpolttoaineen loppusijoituspaikkaan Onkaloon. Ylioppilaskirjoitusten pisteytyskokoukset kuuluvat edelleen vuosittaiseen ohjelmaan. Kerho on myös Porin kaupungin koulutoimen tuella järjestänyt vuosittain LUMA-koulutustilaisuuksia. Kerhon järjestämät yhteiset teatterimatkat, illanvietot sekä yhteydenpito naapurikerhoihin, erikoisesti Rauman kerhoon, ja muu virkistystoiminta ovat antaneet lisävoimia arkiseen aherrukseen. Olemme tutustuneet oluen panemiseen sekä viinien tuottamiseen. Taitoja on myös mitelty curlingissa, resiina-ajeluilla, melonnassa, golfissa ja keilauksessa. 

Kerholaisten ammattitaitoa on hyödynnetty mm. opetussuunnitelmatyössä ja -kokeiluissa sekä valtakunnallisten koetehtäväkokoelmien laadinnassa. Vuosien mittaan kerholla on ollut monenlaisia tehtäviä ja tulevaisuus tuo uudet  haasteet.   

Kerhon kunniapuheenjohtaja Esko Haronen suositteli muisteluissaan "perintönä" opettajille yhteistoimintaa seuraavin sanoin: "Kontakti kollegoihin palkitsee omassa opetustyössä varmasti."    

 

   

Kerhon puheenjohtajina ovat toimineet:

 
           rehtori Viljo Heinonen                -1969
           rehtori Jorma Särkkä                 1969-1972
           lehtori Esko Haronen                 1972-1978
           lehtori Sinikka Luoma                1978-1981
           lehtori Leo Salo                        1981-1984
           rehtori Mauri Ranne                  1984-1989
           lehtori Pirkko Liesikari               1989-1993
           lehtori Hannele Liuksia              1993-1997
           lehtori Mirjami Wallin                1997-2001
           lehtori Anja Hokajärvi               2001-2007
           lehtori Anne Kettunen               2007- 2013
           lehtori Heini Hukkanen              2013-
           

Lähteet:


Olavi Junnila: MAOL 1935 - 1995: Kuusi vuosikymmentä matemaattisten aineiden asialla

Kerhon pöytäkirjat vuodesta 1972 alkaen

Puheenjohtajien kokoamat tiedot    

Saattanut ajan tasalle syyskuussa 2009 Anja Hokajärvi ja huhtikuussa 2013 kotisivuvastaava Tarja Klemetti

Valtteri Henttinen © 2012